Esittely julkaistiin alun perin
Kääntäjä-Översättaren-lehden
numerossa 6/1997, s. 5
(Teoriaa ja käytäntöä -sarja).
Esittely julkaistiin myös kokoelmassa
Valitetut teokset (s. 173–177) vuonna 2014.

Käänsin vuonna 1996 suomeksi Elias Canettin tutkielman Masse und Macht eli Joukko ja valta. Tässä kirjoituksessa esittelen joitakin kohtaamiani ongelmia.

Monenlaisia haasteita

Nobel-kirjailija Canettin suurisuuntainen tutkimus oli monella tapaa haastava käännöstyö. Teoksen laajuus — 550 sivua — oli haasteista vähäisimpiä, sillä se vaati vain kärsivällisyyttä. Teoksen sisältö ja aihepiirit vaativat kääntäjältä paljon enemmän. Ongelmat voidaan jakaa kahteen pääluokkaan.
     Ensiksikin Canettin kirjoitustyyli on hyvin selkeä ja omaleimainen: hän käyttää analyyttisia, lyhyitä virkkeitä, ja teksti on pelkistettyä ja sujuvaa. Maallikko voisi silmäillä saksankielistä alkuteosta ja tokaista: ”Tuossahan ei ole mitään — sen kuin pistelet menemään!” Tekstin ymmärtäminen ei tosiaan tuottanut ongelmia. Vaikeutena oli se, kuinka kääntäjänä pystyisin tuottamaan yhtä eleetöntä ja lakonista suomen kieltä. Kun kääntää toisen kirjoittamaa tekstiä, sitä ei ole yhtä helppoa saada kuulostamaan siltä kuin se pulppuaisi spontaanisti kirjoittajan kynästä. Tällainen työstäminen ja hiominen ja alituinen pelkistäminen vaati paljon aikaa.
     Canetti käsittelee välillä hyvinkin järkyttäviä ja kuohuttavia asioita, ja jos kääntäjä ei pidä varaansa, hänen oma järkytyksensä hiipii tekstiin mukaan erilaisina modalisointeina. Canettin viileä suhtautumistapa oli kieltämättä joskus vaikea säilyttää (tai ylipäänsä havaita se). Kääntäjän olisikin tunnistettava omat reaktionsa ja asetettava ne kirjailijan palvelukseen: olisi luotava sellainen kohdekielinen teksti, joka herättää kohdekielisessä yleisössä samantyyppistä vastakaikua. (Tässä ajatellaan, että kirja ja sen käännös ovat metakognitiivisia artefakteja ja kääntäjän olisi säilytettävä myös tuo metakognitiivinen taso.)
     Toisekseen voidaan puhua teoksen aihepiirien tuottamista vaikeuksista. Canetti käsittelee varsin laajaa aihetta, ja Joukon ja vallan kääntäjällä pitäisi olla ensyklopedista tietoa psykiatriasta, sosiologiasta, etnologiasta, etologiasta, historiasta, arabian siirrekirjainnuksesta jne. On selvää, että käännöstyössä joutuu turvautumaan moniin asiantuntijoihin ja monenlaisiin hakuteoksiin. Erikoistermien käyttö ja merkitys selvisi joskus vasta pitkän hakemisen jälkeen. Teokseen sisältyy paljon tutkimusmatkailijoiden laajoja kuvauksia alkuasukasheimojen elämästä ja yhteisistä menoista, ja niiden kääntäminen edellytti uskallusta: kuinka voisi tavoittaa esimerkiksi 1500-luvulla eläneen Jean de Léryn näkökulman ja millaista strategiaa olisi käytettävä suomennettaessa näin vanhaa tekstiä?

Kieli

Masse und Macht on kirjoitettu kauniilla ja siloisella saksan kielellä, ja ennen kaikkea tämä teos toi kirjoittajalleen Nobelin palkinnon (seikka on sitäkin huomionarvoisempi, koska saksa ei ole Canettin äidinkieli). Kun suunnittelin suomennoksen yleisilmettä, päädyin neutraaliin ja hiukan vanhastavaan kirjasuomeen. Yhtenä esikuvana oli vuoden 1938 raamatunsuomennos, toisena prof. Aarne Kinnusen huoliteltu, salaviisas ilmaisutapa.
     Arkaaisuus näkyy suomennoksesta monella tapaa, vaikka sillä ei olekaan hallitsevaa asemaa. Esimerkiksi voi ottaa keskeisen sanan ota, joka viittaa Paavalin kirjeeseen: ”Kuolema, missä on sinun otasi?” Saksan Stachel-sanaa ei juuri muutoin voinut suomentaa, sillä Canettin tarkoittama viittaussuhde olisi tärvääntynyt. Oikeastaan koko Masse und Macht on vastausta tuohon Paavalin kysymykseen.
     Suomennoksessa on jonkin verran vanhastavia sanavalintoja (halveksua, tuima, ruokota), virolaisuuksia (edukas), on viljelty monikon 2. genetiiviä (aikain, seisojain, kätten) ja konsonanttivartaloista essiiviä (rauhatonna, voimatonna) ja verbi on sijoitettu lauseen loppuun (– – eikä mikään voi enää sitä hillitä). Näillä keinoin tekstille on koetettu antaa ajatonta ja hiukan runollista sävyä. Eniten keinoja on käytetty vanhoissa sitaateissa. — Vierassanoja on vastaavasti pyritty välttämään.

Pitkiä sitaatteja

Canetti on mielistynyt samanlaiseen kirjoitustapaan kuin vaikkapa Michel Foucault: hän antaa dokumenttien puhua ja esittää siis pitkiä lainauksia, joita sitten tarkastellaan. Sitaatteja on monenlaisia — satuja, muistelmia, matkakertomuksia, tieteellisiä esityksiä —, ja ne edellyttävät kääntäjältä kameleonttimaista muuntautumiskykyä: jokainen on osattava suomentaa niin että koko teos säilyttää moniäänisen luonteensa.
     Kaikkia sitaatteja en voinut suomentaa alkukielestä. Osa Canettin lainaamista kirjoituksista oli alun alkaen saksankielisiä, eikä niistä koitunut ongelmaa. Englanninkielisten kirjoittajien tekstit löytyivät siististi alkukielellä Carol Stewartin englanninnoksesta Crowds and Power. Ranskaa en osannut, joten jouduin suomentamaan ranskankielisten kirjoittajien lainaukset vertailemalla saksan- ja englanninkielisiä käännöksiä. (Huomasin, että Canettin omat saksannokset olivat varsin vapaita verrattuna sekä englanninkielisiin alkuteksteihin että Stewartin englanninnoksiin; niinpä jos Canettin saksannos ja Stewartin englanninnos erosivat jossakin tärkeässä suhteessa, luotin epäröimättä Stewartiin — huolimatta siitä että Stewartin auktorisoitu käännös Canettin omasta tekstistä oli suorastaan hätkähdyttävän vapaa.)
     Masse und Macht -teokseen sisältyy myös yksi luku Flavius Josephuksen Juutalaissodan historiasta (alun perin kreikaksi n. 79 jKr.). Se on suomennettu saksasta, englannista ja ruotsista, ja erityisesti siinä viljelen vanhastavaa puheenpartta (Josephus peljästyi suuresti – –).

Käsiteyhteneväisyys

Canettilla on muutamia avainkäsitteitä, joita hän käyttää pitkin matkaa ja joilla on tärkeä jäsentävä merkitys. Niitä kääntäessä joutui Skyllan ja Kharybdiin väliin. Olisiko esimerkiksi Macht suomennettava härkäpäisesti joka kerran ’vallaksi’, jotta säilytettäisiin johdonmukaisuus, vai olisiko käännösvastinetta vaihdeltava tilanteen mukaan: milloin ’valta’, milloin ’väkevyys’, milloin ’mahti’? Päädyin jälkimmäiseen vaihtoehtoon, koska pidin merkitysten välittämistä tärkeämpänä kuin pakonomaista käsiteyhteneväisyyttä; alaviitteissä kiinnitin huomiota yhteneväisyyteen, jota suomen kielessä ei voinut säilyttää.
     Toisenlaisia ongelmia tuli sanojen historiasta. Canettin valitsemilla sanoilla on kaikilla oma historiansa, etymologiansa ja käyttöympäristönsä, ja joka kerran kun Canetti mainitsee vaikkapa sanan Gewalt, se herättää saksalaisen lukijan mielessä erilaisia mielleyhtymiä kuin väkivalta suomalaisen lukijan mielessä. Sama koskee vaikkapa sanoja Verwandlung ja muodonmuutos. Näin ajatellen kääntäminen on oikeastaan mahdotonta, sillä kääntäjä ei kerta kaikkiaan voi luoda kohdekielistä tekstiä, joka helkyttelisi lukijan mielessä tarkalleen samoja kelloja kuin alkukielinen teksti.
     Jos tuota ajatusketjua seurataan päätökseen asti, havaitaan kuitenkin jotakin lohdullista. Reseptioestetiikan opetusten mukaan ei ole yhtä ainoaa ”oikeaa” tapaa, jolla teksti herättäisi assosiaatioita edes alkukielisen lukijan mielessä, vaan lukutapoja on monia, koska yksityisillä lukijoilla on takanaan erilaiset elämänhistoriat. Kääntäjä lukee tekstin omalla tavallaan ja tarjoaa oman kokemuksensa kohdekielisen yleisön jäsenille uusien mielleyhtymien lähtökohdaksi.
     Kääntäjän olisi kuitenkin tavoiteltava sellaista kohdekielistä ilmaisua, joka suunnilleen antaa kohdekielisen yleisön kokea, miltä tuntuisi olla lähtökielisen yhteisön jäsen. Sana Meute tarjosi hyvin havainnollisia vaikeuksia. Canetti käyttää hyväkseen sitä, että (1) tämä avainkäsite on peräisin keskiajan latinan movita-verbistä, että (2) se on alun perin tarkoittanut ’yhdessä metsästävää eläinlaumaa’, että (3) sanalla on varhaisranskassa kaksi merkitystä: ’kapina’ ja ’metsästys’. Oli kerta kaikkiaan mahdotonta löytää suomen kielen sanaa, joka täyttäisi edes osan noista ehdoista! Lopulta päädyin varsin neutraaliin sanaan joukkue ja alaviitteissä koetin pelastaa sen, mitä vielä pelastettavissa oli.
     Muutoinkin Canetti käyttää hyväkseen kaksi- tai useampimerkityksisiä sanoja; hän tuntuu olettavan, että niissä kieli paljastaa jonkin tärkeän piilevän yhteyden. Tällaisia avainsanoja ovat esimerkiksi einverleiben ’syödä; samastua’, Schuld ’syyllisyys; velka’ ja Verfassung ’ruumiinkunto; perustuslaki’. Näiden kääntäminen on ollut lähes mahdotonta; Verfassung-sanaan liittyvän sutkauksen jouduin selittämään alaviitteessä. Toisaalta koetin Canettin hengessä keksiä vastaavanlaisia ominaisuuksia suomen sanoista ja lisäsin tekstiin pari tuontyylistä tokaisua.
     Canetti esittelee usein saksan sanojen etymologiaa, ja olen kääntänyt nämä kohdat sellaisenaan, koska ne ovat hyvin kiinnostavia, ja kirjoittanut alaviitteisiin vastaavien suomen sanojen etymologiasta. Toisenlainenkin ratkaisu olisi ollut mahdollinen, sillä englannintaja Stewart on jättänyt tällaiset kohdat välillä kokonaan pois eikä ole lisännyt tilalle mitään uutta.

Lopuksi

Suomentaessani Joukkoa ja valtaa opin tuntemaan muun ohella vallan, joka kääntäjällä on käsissään. Kääntäjään sopivat monet niistä huomioista, jotka Canetti esittää kapellimestarista. Kääntäjä esittää lukijoilleen koko tekstin, sen yhtäaikaisuudet ja seuraannot, ja käännöstyön ajan hän on maailman hallitsija.