Suomen Suuriruhtinanmaan
Asetus-Kokous.

1869.   Nº 30.

(Ylösluettava Saarnastuolista.) 

Keisarillisen Majesteetin Armollinen Julistus

sen pysymisestä edellensä voimassa, mitä tätä ennen on säätty kreikkalais-venäläisten uskolaisten kääntymisestä lutherilaiseen uskon-oppiin sekä lutherilaisen papiston Suomessa ja mainittuin uskontunnustajain suhteesta toisiinsa. [30B/1869]

Annettu Helsingissä, 6 p:nä Joulukuuta 1869.

________________

Me ALEKSANDER Toinen, Jumalan Armosta, Keisari ja Itsevaltias koko Venäjänmaan yli, Puolanmaan Tsaari sekä Suomen Suuriruhtinas, y. m., y. m., y. m.,  teemme tiettäväksi: Sittenkuin tänä päivänä olemme ulosantaneet uuden Kirkkolain evankelis-lutherilaiselle seurakunnalle Suomen Suuriruhtinanmaassa, niin olemme Me, epäilysten ja vääristelemisten estämiseksi, armossa tahtoneet selittää, että mitä tätä ennen on säätty kreikkalais-venäläisten uskolaisten kääntymisestä lutherilaiseen uskon-oppiin sekä lutherilaisen papiston Suomessa ja kreikkalais-venäläisten uskontunnustajain suhteesta toisiinsa, pitää edellensä voimassa pysymän. Jota kaikki asianomaiset alamaisuudessa noudattakoot. Helsingistä, 6 p:nä Joulukuuta 1869.

Keisarillisen Majesteetin Oman Päätöksen mukaan
ja Hänen Korkeassa Nimessään,
Suomeen asetettu Senaatinsa:

 

OTTO af SCHULTÉN.
V. FURUHJELM.
K. FURUHJELM.
EUGEN von KNORRING.
J. SNELLMAN.
C. CRONSTEDT.
ROBERT TRAPP.
S. H. ANTELL.
J. Ph. PALMÉN.

G. M. Wænerberg.

 

[Författning på svenska – säädös ruotsiksi.]

 

 

Takaisin hakemistoon  Valid HTML 4.01 Strict