A ja B olivat kumpikin julkaisseet Suomen paikannuskartan. Kartat oli varustettu luettelolla paikannimistä, juoksevasti numeroidulla ympyrän kehällä ja liikuteltavalla, karttaan kiinnitetyllä osoittimella, joita käyttäen paikannimet voitiin löytää kartalta. A:n kartta, jonka julkaiseminen oli aloitettu huomattavasti B:n karttaa aikaisemmin, katsottiin tosin tekijänoikeuslain 5 §:n suojaamaksi kirjalliseksi teokseksi mutta B:n uudempaa karttaa oli pidettävä siihen verrattuna itsenäisenä. Kun B:n ei ollut näytetty jättäneen täyttämättä sitä, mikä oli tarpeen sekaantumisvaaran poistamiseksi karttojen valmistajien suhteen, eikä muutenkaan kilpailutarkoituksessa ryhtyneen tekoon, joka oli hyvän tavan vastainen, sekä tekijänoikeuden loukkaamisen että vilpillisen kilpailun ehkäisemiseksi annetun lain säännösten rikkomisen nojalla ajetut kanteet hylättiin. (971/490 VD 1974)

  Kustantaja A oli maanmittaushallitukselle (B) 2/3 1970 sekä K:lle ja N:lle 10/3 1970 tiedoksi annetun haasteen nojalla Helsingin RO:ssa kertonut, että hänen omistamansa kustantamo oli yli 20 vuoden ajan valmistanut ja myynyt maanmittaushallitukselta korvausta vastaan saamansa kartta-aineiston pohjalla Viator posti- ja rautatiekarttaa, jonka mittakaava oli ollut 1:1 000 000. Kartassa oli kuva valtakunnan alueesta sijoitettu ympyrään juoksevasti numeroidun kehän sisään, johon oli asennettu niin ikään juoksevalla kirjaimistolla varustettu säteen tavoin pyörivä osoitin- ja etsintäelin, ja se käsitti myös tunnusnumeroin ja -kirjaimin varustetun paikkakuntien nimiluettelon. Maanmittaushallitus, jonka topografisen osaston puolesta olivat asiassa toimineet sen virkamiehet K ja N, oli helmikuusta 1969 lähtien valmistanut ja pitänyt myytävänä Suomen posti- ja rautatiekartta nimistä paikannuskarttaa, jossa oli muun muassa sama mittakaava ja jossa kuva valtakunnan alueesta oli sijoitettu ympyrään juoksevasti numeroidun kehän sisään samalla tavalla kuin Viator kartassa. Siinä oli myös samanlainen juoksevalla kirjaimistolla varustettu osoitin- ja etsintäelin kuin viimeksi mainitussa kartassa ja se käsitti tunnuskirjaimin ja -numeroin varustetun paikkakuntien nimiluettelon. Koska K ja N olivat toimiessaan maanmittaushallituksen puolesta menettelyllään tahallaan loukanneet A:n tekijänoikeutta Viator karttaan sekä samalla elinkeinotoiminnassa ryhtyneet kilpailutarkoituksessa tekoon, joka oli hyvän tavan vastainen, A oli vaatinut, että K ja N tuomittaisiin rangaistukseen tekijänoikeudesta kirjallisiin ja taiteellisiin teoksiin annetun lain ja vilpillisen kilpailun ehkäisemiseksi annetun lain säännösten rikkomisesta ja että maanmittaushallitusta kiellettäisiin jatkamasta puheena olevan kartan valmistamista ja myymistä sekä että maanmittaushallitus, K ja N velvoitettaisiin yhteisvastuullisesti suorittamaan A:lle liiketoiminnan vähentymisestä aiheutuneesta vahingosta 144 000 markkaa vuodelta 1969 ja 50 000 markkaa vuodelta 1970 sekä immateriaalisesta vahingosta 100 000 markkaa ja korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut.
  Kuultuaan maanmittaushallitusta, K:ta ja N:ää A:n vaatimuksista, RO, jossa maanmittaushallitus, K ja N olivat vaatineet korvausta oikeudenkäyntikuluistaan, p. 9/12 1971 lausui selvitetyksi, että A:n omistaman kustantamon valmistettua yli kahdenkymmenen vuoden ajan kanteessa tarkoitettua posti- ja rautatiekarttaa, maanmittaushallitus, jonka puolesta K ja N olivat toimineet, oli helmikuusta 1969 lähtien valmistanut ja pitänyt kaupan Suomen posti- ja rautatiekartta nimistä paikannuskarttaa joka olennaisilta osiltaan oli samanlainen kuin Viator kartta. Sen vuoksi ja koska oli katsottava, että Viator kartta, jonka hakumenetelmän teknillinen ratkaisu sinänsä olisi saattanut olla muutoin laillisesti suojattavissa, ei ollut sellainen kirjallinen teos, jota laissa tekijänoikeudesta kirjallisiin ja taiteellisiin teoksiin tarkoitettiin, ja kun maanmittaushallituksen oli katsottava, ryhtymällä valmistamaan ja pitämään kaupan jo vakiintuneen asiakaspiirin saaneen ja maanmittaushallitukselle vuosikausia korvausta siltä saamastaan kartta-aineistosta suorittaneen A:n karttaan sekoitettavissa olevaa karttaa, elinkeinotoiminnassa kilpailutarkoituksessa ryhtyneen hyvän tavan vastaiseen tekoon, mihin K:n ja N:n asemansa huomioon ottaen sitä vastoin ei ollut katsottava syyllistyneen, RO, hyläten A:n vaatimukset muilta osin, vilpillisen kilpailun ehkäisemiseksi annetun lain 1 §:n nojalla kielsi maanmittaushallitusta päätöksen saatua lainvoiman jatkamasta puheena olevan kartan valmistamista ja myymistä sekä velvoitti maanmittaushallituksen suorittamaan A:lle korvaukseksi aiheutetusta vahingosta vuosilta 1969 ja 1970 yhteensä 50 000 markkaa sekä oikeudenkäyntikuluista 5 000 markkaa. Lisäksi RO määräsi, että K ja N saivat asian laatuun nähden pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.
  Helsingin HO, jonka tutkittavaksi A toiselta sekä maanmittaushallitus erikseen ja K ja N yhteisesti toiselta puolen saattoivat jutun, p. 29/10 1974, mitä ensiksi tuli A:n kanteeseen koskien tekijänoikeuslain rikkomista, katsoi, että maanmittaushallitus ei ollut käyttämällä teknistä hakumenetelmää, joka olisi saattanut olla erikseen suojattavissa, ja valmistamalla ja pitämällä kaupan karttaa, joka, tosin muistutti ympyräsijoitukseltaan ja paikannimiluetteloinniltaan A:n karttaa, loukannut A:n tekijänoikeutta. Menettelemällä RO:n mainitsemin tavoin hyvän liiketavan vastaisesti maanmittaushallitus oli kuitenkin syyllistynyt vilpillisen kilpailun ehkäisemiseksi annetun lain 1 §:n vastaiseen tekoon, mistä oli aiheutunut kilpailutilanteen vuoksi A:n liiketoiminnalle vahinkoa. Sen vuoksi HO katsoi, ettei ollut syytä muulla tavoin muuttaa RO:n päätöstä kuin että A:lle maksettavan vahingonkorvauksen määrä korotettiin 80 000 markaksi, mutta maanmittaushallitukselle asetettu kielto, joka koski puheena olevan kartan valmistamista siihen liittyvine teknisine ratkaisuineen ja tuon kartan myymistä, huomioon ottaen myös maanmittaushallituksen erityisaseman kartta-aineiston hankkijana, kumottiin.
  A, maanmittaushallitus, K ja N pyysivät oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n 1 kohdan nojalla lupaa hakea muutosta HO:n päätökseen ja lupahakemuksiinsa sisällyttivät muutoksenhakemuksensa. Muutoksenhakemuksensa yhteydessä maanmittaushallitus lisäksi pyysi, että asiassa toimitettaisiin suullinen kuulustelu KKO:ssa. A vastasi maanmittaushallituksen sekä K:n ja N:n muutoksenhakemuksiin. Maanmittaushallitus erikseen sekä K ja N yhteisesti antoivat vastauksensa A:n muutoksenhakemukseen. Maanmittaushallitus ilmoitti lisäksi KKO:een toimitetussa kirjoituksessaan, liittäen siihen asianmukaisen virkatodistuksen, että K oli 23/3 1975 kuollut. Esitetystä syystä suullinen kuulustelu toimitettiin 6/9 1977.
  KKO (presidentti Olsson, oikeusneuvokset Ådahl ja Nikkarinen sekä ylimääräinen oikeusneuvos Hoppu) p. käsitteli jutun; ja koska K:n ja N:n muutoksenhaku jo HO:ssa oli koskenut ja heidän sitä jatkettuaan myös KKO:ssa koski ainoastaan oikeudenkäyntikuluja eikä heille näin ollen oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 6 §:n 4 kohdan nojalla, sellaisena kuin se oli muutoksenhaulle säädetyn määräajan päättyessä voimassa muutettuna 10/2 1965 annetulla lailla, voitu myöntää lupaa hakea muutosta HO:n päätökseen saman luvun 3 §:n 1 kohdan nojalla, KKO, poistaen HO:n päätöksensä yhteydessä antaman ilmoituksen, että myös K:lle ja N:lle voitiin myöntää muutoksenhakulupa sanotun 3 §:n 1 kohdan nojalla, jätti heidän muutoksenhakulupa-anomuksensa tuon lainkohdan nojalla tehtynä tutkimatta. Tutkiessaan K:n ja N:n anomuksen saman 3 §:n 2 kohdan nojalla tehtynä, KKO katsoi, ettei ollut aihetta siihen suostua, joten anomus hylättiin. Maanmittaushallituksen ja A:n anomuksista KKO, myöntäen muutoksenhakuluvan, tutki jutun ja samalla kun lausunnon antaminen asiasta K:n osalta sikäli kuin hänelle oli vaadittu rangaistusta raukesi hänen kuoltuaan, KKO katsoi, että A:n omistaman kustantamon asianmukaisin luvin hyväksikäytetystä kartta-aineistosta nimellä Viator paikannuskartta valmistamaa ja yleisön saataviin saattamaa karttaa, ottaen huomioon siihen olosuhteiden muuttuessa tehdyt täsmennykset, karttakuvion sijoittelun painoarkille, pääkarttaan liitetyt pienikokoisemmat kartat, taulukot ja paikannimiluettelon, oli kokonaisuutena pidettävä tekijänoikeudesta kirjallisiin ja taiteellisiin teoksiin annetun lain 5 §:ssä tarkoitettuna aikaisempaan kartta-aineistoon liittyviä teosten osia yhdistämällä aikaansaatuna sanotun lain suojaamana teoksena. Kun kanteessa tarkoitettua, maanmittaushallituksen julkaisemaa Suomen posti- ja rautatiekarttaa verrattiin Viator paikannuskarttaan, karttojen havaittiin huolimatta niiden samanlaisesta käyttötarkoituksesta ja kuvauksen kohteesta poikkeavan toteutukseltaan niin olennaisesti toisistaan, että niitä oli kumpaakin toisiinsa verrattuna pidettävä itsenäisen luomistyön tuloksina. Täten maanmittaushallituksen kartan ei voitu katsoa loukkaavan tekijänoikeuden A:lle tuottamaa yksinomaista oikeutta edellä mainitussa laissa säädetyin tavoin määrätä Viator paikannuskartasta.
  Siltä osin kuin kanne perustui vilpillisen kilpailun ehkäisemiseksi annettuun lakiin, KKO katsoi, että maanmittaushallitus sen vuoksi, että se oli pitkään ollut sopimussuhteessa kysymyksessä olevan kustantamon kanssa, ryhtyessään kilpailemaan tämän kanssa julkaisemalla samaan käyttöön ja pääasiallisesti samalle asiakaspiirille tarkoitettua karttaa, oli ollut velvollinen pitämään erityistä huolta siitä, että sekaannusta karttojen oikeista valmistajista ei aiheutuisi. Sekaantumisen vaara oli kuitenkin katsottava vähäiseksi, koska kartat poikkesivat näöltään toisistaan selvästi, karttojen nimitykset olivat erilaiset, karttakuvioiden sijoittelu painoarkille oli erilainen ja myös alempien oikeuksien päätöksissä tarkoitetut ympyrän kehän numerointi sekä haku- ja osoitinlaitteen varustaminen kirjaimin oli toteutettu eri tavoin. Lisäksi itse haku- ja osoitinlaite, joka sinänsä ei nauttinut oikeussuojaa jäljittelyä vastaan, oli kysymyksessä olevissa kartoissa väriltään ja sommittelultaan erilainen. Kun todetut karttojen yhtäläisyydet sitä paitsi olivat osaltaan aiheutuneet niiden samasta käyttötarkoituksesta, maanmittaushallituksen ei voitu katsoa pyrkineen johtamaan yleisöä harhaan valmistamansa kartan alkuperän suhteen eikä sen voitu muutenkaan kilpailutarkoituksessa katsoa ryhtyneen tekoon, joka oli hyvän tavan vastainen. Tämän vuoksi KKO näillä perusteilla sekä siltä osin kuin N:ään kohdistetut rangaistusvaatimukset sekä K:hon ja N:ään kohdistetut korvausvaatimukset oli hylätty, myös alempien oikeuksien mainitsemilla perusteilla katsoi, ettei ollut syytä muuttaa HO:n päätöstä muulla tavoin kuin että A:n vilpillisen kilpailun ehkäisemiseksi annettuun lakiin perustuva korvausvaatimuskin hylättiin kokonaisuudessaan ja maanmittaushallitus vapautettiin velvollisuudesta suorittaa A:lle maksettavaksi tuomittua vahingonkorvausta ja oikeudenkäyntikulujen korvausta. Asian laatuun katsoen K:n oikeudenomistajille ja N:lle ei ollut tuleva korvausta vastineen antamisesta KKO:ssa K:lle ja N:lle aiheutuneista kuluista.
  Oikeusneuvos Heinonen, joka oli eri mieltä, hyväksyi jutun esittelijän mietinnön, joka KKO:n päätöslauselmasta poikkeavalta osaltaan kuului: Maanmittaushallituksen ja A:n anomuksista KKO, myöntäen muutoksenhakuluvan, tutkinee jutun ja katsonee näyttämättä jääneen, että A:lla olisi tekijänoikeus karttaansa, joka perustuu vuonna 1927 julkaistuun Autoilijan tiekarttaan, koska sanottujen karttojen vertailu osoittaa, että Viator karttaan Autoilijan tiekarttaan 1927 verrattuna tehdyt muutokset ja täydennykset ovat laajuudeltaan ja merkitykseltään niin epäolennaisia, ettei ensin mainittua voida viimeksi mainittuun nähden pitää uutena ja omaperäisenä teoksena eikä liioin sellaisena, tekijänoikeudesta kirjallisiin ja taiteellisiin teoksiin annetun lain 5 §:ssä tarkoitettuna, teokseen vapaasti liittyen luotuna teoksena, johon olisi itsenäinen tekijänoikeus. Mitä erityisesti tulee alempien oikeuksien päätöksissä kerrottuun tekniseen hakumenetelmään, KKO katsonee, ettei sitä ole pidettävä lain tarkoittamana kirjallisena eikä taiteellisena teoksena.