Suomalaisen elokuvan ulkomailla esittämistä tarkoittavan sopimuksen mukaan elokuvan myyjä oli velvollinen maksamaan takaisin osan luovutushinnasta, jos asianomaisessa maassa elokuvien tarkastamisen toimittava viranomainen kieltäisi elokuvan esittämisen. Kun elokuva oli tarkastuksessa sallittu esitettäväksi vain sillä edellytyksellä, että siitä leikattiin määrätty kohtaus, ja tuon kohtauksen poistaminen olisi olennaisesti vähentänyt elokuvan kaupallista arvoa, myyjä tuomittiin sanotun sopimusehdon perusteella maksuvelvolliseksi. Ään. (1976)

  Liikemies Erich Pagels oli O.Y. Fenno-Filmille toimitetun haasteen nojalla Helsingin RO:ssa kertonut, että hänen omistamansa Helsinki-Filmin ja O.Y. Fenno-Filmin välillä tehdyn, 6/8 1951 päivätyn sopimuksen perusteella yhtiö oli luovuttanut hänelle 1 200 000 markan hinnasta, oikeuden „Houkutuslintu” nimisen elokuvan esittämiseen sekä yksinoikeuden tuon elokuvan saksan- ja ranskankielelle synkronisoimiseen kaikissa Euroopan maissa Suomea, Ruotsia, Tanskaa, Norjaa ja Iso[a]-Britanniaa lukuunottamatta, kunkin maan osalta 5 vuoden ajaksi siitä päivästä lukien kun elokuva saatettiin esittää kulloinkin kysymyksessä olevassa maassa. Sopimuksen ehtojen mukaan myyjä oli, mikäli Saksan liittotasavallan elokuvien tarkastamisen toimittava viranomainen kieltäisi elokuvan esittämisen sanotuissa maassa, velvollinen heti maksamaan takaisin alkuperäisiä saksalaisia tarkastusasiakirjoja vastaan 900 000 markkaa. Koska Saksan liittotasavallan elokuvien tarkastuselin Freiwillige Selbstkontrolle der Filmwirtschaft oli 8/7 1957 kieltänyt elokuvan esittämisen eikä O.Y. Fenno-Filmi ollut sille seuranneen lokakuun 18 päivänä esitetystä vaatimuksesta huolimatta maksanut takaisin sopimuksessa määrättyjä 900 000 markkaa, Pagels oli vaatinut yhtiön velvoittamista heti suorittamaan hänelle sanotut 900 000 markkaa 6 prosentin korkoineen mainitusta 18/10 1957.
  O.Y. Fenno-Filmin vastustettua kannetta RO, jossa asianosaiset olivat vaatineet oikeudenkäyntikulujensa korvaamista, p. 26/11 1959 lausui selvitetyksi, että yhtiö oli kanteessa kerrotuin ehdoin luovuttanut oikeuden mainitun elokuvan esittämiseen Erich Pagelsille ja että elokuva oli Saksan liittotasavallan virallisen elokuvien tarkastusviranomaisen 8/7 1957 tarkastettua elokuvan sallittu esitettäväksi 16 vuotta täyttäneille henkilöille edellytyksellä, että elokuva leikattiin. Tämän vuoksi ja kun Saksan elokuvien tarkastusviranomaisen kerrottua lausuntoa, jolla oli tarkoitettu mainitun 2 089 metriä pitkään elokuvaan sisältyvän 78 metriä pitkän saunakohtauksen leikkaamista, ei voitu pitää tuon elokuvan Saksassa esittämisen kieltona, semminkin kun vaadittu leikkaus ei oleellisesti olisi muuttanut elokuvan sisältöä, ja kun Pagels sitä paitsi oli ilman yhtiön syytä viivytellyt elokuvan tarkastamista Saksassa niin kauan ettei yhtiötä, vaikka elokuvan esittäminen Saksassa olisikin kielletty, senkään johdosta voitu kohtuudella katsoa velvolliseksi maksamaan takaisin vaadittuja 900 000 markkaa, RO hylkäsi kanteen ja velvoitti Pagelsin suorittamaan yhtiölle korvaukseksi sen oikeudenkäyntikuluista 85 000 markkaa.
  Helsingin HO, jonka tutkittavaksi Erich Pagels saattoi jutun, t. 21/3 1962 havaitsi tosin, kuten RO:kin, selvitetyiksi, että Saksan liittotasavallan virallinen elokuvien tarkastusviranomainen oli päätöksessään 8/7 1957 katsonut, että. elokuva oli sallittu esitettäväksi 16 vuotta täyttäneille henkilöille, kuitenkin edellyttäen, että elokuvaa leikattiin, millä viimeksi mainitulla sanonnalla oli tarkoitettu elokuvaan sisältyvän saunakohtauksen poistamista, ja että sanotun heinäkuun 27 päivänä uudistetun nuorisosuojelulain perusteella suoritetun elokuvan uudelleen luokittelun mukaan elokuva oli sallittu esitettäväksi 18 vuotta täyttäneille henkilöille samoin edellytyksin, mutta koska tuon päätöksen mukaan elokuvan esittäminen saunakohtauksineen oli kielletty sekä O.Y. Fenno-Filmin ja Pagelsin sopiessaan tuon vuonna 1946 tuotetun elokuvan esittämisoikeuden luovuttamisesta oli katsottava edellyttäneen, että elokuva saatiin esittää sellaisenaan saunakohtauksineen, minkä kohtauksen poistaminen elokuvasta olisi oleellisesti vähentänyt elokuvan kaupallista arvoa, niin ja kun Pagelsin ei myöskään, ottaen huomioon ettei elokuvaa jo vuonna 1953 toimitetussa tavanomaisessa epävirallisessa tarkastuksessa ollut hyväksytty ilman mainittua leikkaamista, ollut katsottava odottamalla suotuisampaa ajankohtaa virallisen tarkastuksen toimittamiselle viivyttäneen elokuvan virallista tarkastamista yli kohtuullisen ajan, ja kun yhtiö niin ollen oli velvollinen asianosaisten välisen sopimuksen mukaan maksamaan takaisin vaaditut 900 000 markkaa, HO harkitsi oikeaksi, kumoten RO:n päätöksen ja hyläten korkoa koskevan vaatimuksen muilta osin, velvoittaa yhtiön maksamaan Pagelsille vaaditut 900 000 markkaa 6 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä 22/4 1959 ja korvaamaan Pagelsin oikeudenkäyntikulut 85 000 markalla. Jutun näin päättyessä sai yhtiö itse kärsiä sillä jutun vuoksi HO:ssa olleet kulut.
  O.Y. Fenno-Filmi anoi saada oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n 1 kohdan nojalla hakea muutosta HO:n tuomioon.
  KKO (oikeusneuvokset Kaira, Sohlberg ja Modeen sekä ylimääräinen oikeusneuvos Miettinen) p. katsoi, ettei ollut syytä suostua anomukseen. HO:n päätös jäi siis pysyväksi. (Oikeusneuvos Enäjärvi myönsi muutoksenhakuluvan.)