Korkein oikeus: tiedonantoja

Ennakkoratkaisu KKO 1955-II-32

4 p:nä maaliskuuta 1955.

Kunnianloukkaus

 

Osuuskunnan katsottu voivan olla kunnianloukkauksen kohteena. Ään.

  Osuusteurastamo Karjapohjolan syytteestä Piippolan KO p. 22/9 1954 lausui selvitetyksi, että talollinen Uuno Eelis Luttinen oli 4/2 1954 Piippolan pitäjän Piippolan kylässä tahallaan, ei kuitenkaan vastoin parempaa tietoaan, sanonut osuuskunnan syypääksi siihen, että sen toimesta teuraseläimiä painon mukaan ostettaessa eläimiä oli karjan omistajain vahingoksi vaihdettu alempipainoisiin. Sen vuoksi ja kun tällainen lausuma voi haitata osuuskunnan liiketoimintaa eikä Luttinen ollut voinut soimauksensa tueksi näyttää todennäköisiä syitä, KO rikoslain 27 luvun 2 §:n 1 momentin nojalla tuomitsi Luttisen herjauksesta 75:een päiväsakkoon, joiden maksamisesta 150 markan mukaan päiväsakolta rahassa tai kärsimisestä varojen puuttuessa vankeudella lausunto myös oli annettu, minkä ohessa Luttinen velvoitettiin korvaamaan osuuskunnan oikeudenkäyntikulut 12 000 markalla. Vaasan HO, jonka tutkittavaksi Uuno Eelis Luttinen saattoi jutun, p. 14/12 1954, koska Osuusteurastamo Karjapohjola oikeushenkilönä ei voinut olla kunnianloukkauksen kohteena eikä sillä siis ollut syyteoikeutta jutussa, kumoten KO:n päätöksen, hylkäsi syytteen ja vapautti Luttisen hänelle jutussa tuomitusta rangaistuksesta ja oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuudesta. Päätöksessään HO ilmoitti, ettei siihen oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n mukaan saanut hakea muutosta. Osuusteurastamo Karjapohjola, oheenliittäen valituskirjan ja HO:n päätöksen, anoi, että sen sallittaisiin oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 6 ja 16 §:n nojalla saattaa HO:n puheena oleva päätös KKO:n tutkittavaksi, koska se lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa olisi tärkeätä. KKO (oikeusneuvokset Kaira, Takkunen ja Alatalo) p. suostui edellä mainitusta syystä Osuusteurastamo Karjapohjolan anomukseen; ja koska oli jäänyt näyttämättä, että Uuno Eelis Luttinen, joka tosin oli ilmoitetussa tilaisuudessa väittänyt osuuskunnan karjanostoasiamiesten syyllistyneen toiminnassaan erinäisiin väärinkäytöksiin karjanomistajia kohtaan, olisi sanonut osuuskunnan syypääksi tekoon, joka voi haitata sen elinkeinoa, sen vuoksi KKO katsoi, ettei ollut esitetty syytä muuttaa HO:n päätöksen lopputulosta, jonka varaan asia siis jäi. (Esittelijän mietintö: „KKO suostunee Osuusteurastamo Karjapohjolan anomukseen saada hakea muutosta HO:n päätökseen ja tutkiessaan jutun, kumoten HO:n päätöksen, jättänee asian KO:n päätöksen varaan muutoin paitsi, että Luttiselle tuomittu rangaistus alennettaneen 40 päiväsakoksi, jotka hänen tulee KO:n soveltaman maksuperusteen mukaan maksaa 6 000 markalla tai varojen puuttuessa sovittaa 40 päivän vankeudella.” — Oikeusneuvos Mali katsoi, ettei ollut esitetty syytä muuttaa HO:n päätöstä, jonka hän siis jätti pysyväksi. — Oikeusneuvos Johanson hyväksyi mietinnön.)

 

 

Takaisin hakemistoon