Korkein hallinto-oikeus: tiedonantoja

Ennakkoratkaisu KHO 1967-A-II-122

12. päivänä syyskuuta 1967

Elokuvat

(4620) Koska elokuvasta, jonka valtion elokuvatarkastamo ja valtion elokuvalautak. olivat jättäneet kokonaan esitettäväksi hyväksymättä, voitiin kohtia poistamalla saada esityskelpoinen elokuva, elokuvatarkastamon ja elokuvalautak:n päätökset kumottiin ja asia palautettiin elokuvatarkastamolle. (3187/46/67)

  Tarkastettuaan yhtiö A:n hakemuksesta ”Hyvästi, Afrikka” (Africa Addio) nimisen elokuvan valtion elokuvatarkastamo 19. 5. 1967 katsoi, että elokuva oli raaistava, omiaan vaikuttamaan mielenterveyttä vahingoittavasti sekä että se saattoi huonontaa valtakunnan suhteita ulkovaltoihin. Tämän vuoksi elokuvatarkastamo elokuvien tarkastuksesta annetun L 3 §:n 2 ja 3 momentin nojalla päätti olla hyväksymättä elokuvaa esitettäväksi. — Valtion elokuvalautak. 9. 6. 1967 hylkäsi yhtiön elokuvatarkastamon päätöksestä tekemän valituksen. — Yhtiö haki muutosta. — KHO 12. 9. (V. Saarinen, E. Rankama ja H. Salo): katsoi, ettei po. elokuvaa voitu elokuvalautak:n päätöksessä mainituista syistä kokonaan jättää esitettäväksi hyväksymättä, minkä vuoksi KHO, joka ei ottanut välittömästi ratkaistavakseen, mitkä kohdat elokuvasta oli poistettava, jotta se voitaisiin hyväksyä esitettäväksi, kumosi elokuvalautak:n ja elokuvatarkastamon päätökset ja palautti asian elokuvatarkastamolle, jonka tuli ottaa elokuva uudelleen tarkastettavaksi ja antaa asiassa elokuvien tarkastuksesta annetun L 3 §:n 4 momentin mukainen päätös sekä samalla määrätä, oliko elokuvan esittämiselle asetettava muita laissa sallittuja ehtoja.

  P. Valliniemi ja E. Wihervaara: ei muutosta.

 

 

Takaisin hakemistoon